keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkesäkesä

1/92
2/92

Hellurei!

Edellisessä postauksessa mainitsin osallistuvani Pullipsuomen nukkekesä-haasteeseen, jonka tarkoituksena on ottaa yksi kuva päivässä, koko kesän ajan, eli kesäkuusta elokuuhun. Ja minähän olen sitten reippaasti räpsinyt kuvia. Vielä ei ole jäänyt yhtäkään kuvaa välistä, ja kohta on jo kolmannes kesästä mennyt (hui).

Täytyy kyllä sanoa, että kuvauskelit ovat olleet vähän niin ja näin, milloin on satanut, tuullut tai ollut vain ihan järkyttävästi itikoita. Kaikkea siis mikä tekee kuvaamisesta varsin epämiellyttävää. Olen siis ollut aika usein laiska ja räpsäissyt vain jonkun kuvan sisällä, esimerkiksi nuo kaksi ensimmäistä ovat laiskoja sisäräpsyjä.

Jos joku ei tuosta vielä saanut kiinni niin tämä postaus tulee sisältämään parhaimmistoa tältä kuulta. 

3/92
4/92
7/92
8/92
9/92
10/92
11/92
Tästä tirriäisestä en ole tainnut koskaan mitään täällä mainita. Kääpiö kuului ensin pikkusiskolleni, mutta se on sen jälkeen muuttanut minun nukkehyllylleni, joteen kaipa se sitten on nyt minun? Suuri vaatepula tällä ainakin on, mutta kauhistuttaa ruveta väkertämään joitain noin pikkuiselle, hnnggh.
12/92
13/92
14/92
15/92
19/92
21/92
22/92
Ainiin! Suoristin Thailean peruukin uudestaan, kun se alkoi takkuuntua latvoista ja muuttua karheammaksi. Mutta nyt se on niin ihanan pehmoinen ja sileä, laskeutuukin eritavalla kuin aikaisemmin. Suosittelen siis kuumavesikäsittelyä. 
23/92
25/92
26/92

27/92
IMG_2759.jpg
28/92



Wooh, siinä oli oma operaationsa. Oliko näissä jotain lempikuvaa?

Aiemmin mainitsemani kuvatarina on työn alla, sillä kerrankin käsikirjoitan koko homman, mitä en ole tainnut tehdä koskaan, olen vain aina tehnyt vähän sinnepäin jotain ideaa seuraten. 


Seuraavaan kertaan

Bunny & Nuket



torstai 15. kesäkuuta 2017

Minimiitti 14 // Uusia kasvoja

IMG_1965.jpg

Hei!
Itse Laiskuus ilmoittautuu, sillä olin nukkeilun merkeissä Sukalla vaikka kuinka kauan sitten (krhm, lähemmäs kuukausi). Kyllähän minä aloitin kuvien muokkaamisen jo silloin, mutta en sitten koskaan saanut aikaiseksi.

Minä tosiaan sain peruskoulun päättötokarin kouraan vajaat kaksi viikkoa sitten, ja tänään myös selvisi jatkokoulutuspaikka (herranjestas kuulostaapas viralliselta). Kuvislukio täältäpä tullaan!

Pamautanpa tähän nämä kuvat meidän viimeisimmästä minimiitistä, niin pääsen seuraavalla kerralla postailemaan jotain muuta.


IMG_1884.jpg
Meidän pallopääjengi (paitsi Dahlia jonka kiharoita en jaksanut raahata mukaan).
IMG_1890.jpg
Sukan jengin täytteeksi on ilmestynyt tämmöinen tapaus, joka on aivan I-H-A-N-A!
IMG_1896.jpg
Kuvassa ei käytetty siimaa! Ainoastaan lahjakasta tasapainottelua. Ja toinen vahtasi ettei tuo tuosta mene nurin valmiina ottamaan kiinni.
IMG_1899.jpg
IMG_1902.jpg
IMG_1912.jpg
IMG_1922.jpg
IMG_1923.jpg
IMG_1925.jpg
IMG_1927.jpg
IMG_1931.jpg
IMG_1943.jpg
IMG_1953.jpg
IMG_1959.jpg
IMG_1961.jpg



Puuuuh. Siinäpä ne kuvat.
Seuraavalle kerralle mietin jos tekisin jonkinlaisen kuvatarinan valoittamaan Thailean ja Dahlian menneisyyttä, minkälaisina näen enkelit tarinassani sun muuta. Tekstiä tulee varmasti paljon suhteessa kuvien määrään, sillä joitain kohtia en vain pysty valokuvaamaan. Mitään mielenkiintoa tällaista katsausta kohtaan?

Tai sitten vain sysään kasan kuvia, joita olen ottanut, sillä olen taas mukana PuSun kesäkuvahaasteessa. Kuvia tulee siis otettua päivittäin.


Näkemisiin,

Bunny & Nuket