sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tutorial: College-paita pullipille

Colle-shirt tutorial
Heipodei!
Kesäloma on alkanut. Hassua, kouluvuosi meni järkyttävän nopeasti ohi, ja nyt loman alettua jokin osa ei ole vielä ymmärtänyt sitä.
 
Mutta itse aiheeseen. Tänään saatte siis tutoriaalin tuohon yllä näkyvään ^^ college-paitaan, joten eiköhän aloiteta!
 
 
Tarvitset:
-Kynän ja paperia kaavoihin
-Joustavaa kangasta
-Neulan ja lankaa, tai ompelukoneen
 

Colle-shirt tutorial
Aloitetaan piirtämällä kaavat. Minä käytin noita mittoja ^, mutta niitä voi muutella haluamansa mukaan, tärkeintä on, että etu-/takaosan ja hihan kulmat ovat samassa kulmassa ja yhtä pitkät. 
Colle-shirt tutorial
Leikkaa palat irti kankaasta. Sinulla pitäisi olla tämännäköiset palat. 
Colle-shirt tutorial
Kiinnitetään kaksin kerroin taitetut alareunapalat (miksi noita nyt kutsutaan?)oikeat puolet vastakkain etu- ja takakappaleiden alareunoihin. Jos sinulla on ompelukone käytössäsi, niin kannattaa ommella siksakilla, joka joustaa.
Colle-shirt tutorial
Seuraavaksi ommellaan hihat etu- ja takakappaleisiin kiinni,
Colle-shirt tutorial
niin, että lopputulos näyttää tältä. Jätä yksi reuna ompelematta.

Colle-shirt tutorial
Sitten lisätään yläreunajuttu, samaan tapaan, kuin alareunajutut aikaisemmin. Jälleen kannattaa käyttää siksakkia.
Colle-shirt tutorial
Ommellaan vielä se viimeinen auki jäänyt reuna, ja yläreunajutun avonainen pää kiinni, niin, että paita näyttää kutakuinkin tältä. Ja myös hihansuut kannattaa kääntää tässä vaiheessa.
Colle-shirt tutorial
Lopuksi ommellaan sivusaumat hihansuista helmaan.
Colle-shirt tutorial
Valmis paita näyttää kutakuinkin tältä.
 
Vielä kuvia paidasta nuken päällä:

Colle-shirt tutorial
Colle-shirt tutorial
Colle-shirt tutorial
Colle-shirt tutorial
Minulla tosiaan on näitä paitoja kaksi kappaletta, toinen itselleni ja toinen Give-Away:hin.
Toivottavasti piditte ohjeesta, ja toivon siitä olevan hyötyä edes jollekulle. Kysykää toki jos jokin asia jäi epäselväksi.
 
++++ Lähden tiistaina mummolaan, ja otan jommankumman pallopään mukaan, kertokaa kummasta haluaisitte mieluiten kuvia :) 
 
Bunny & Nuket

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Do you remember?

Do you remember?

Do you remember?

Heisansaa ihmiset! Enää yksi viikko koulua (en ole vieläkään oikein sisäistänyt, että kohta seiska käyty, vastahan mä tän luokan aloitin) mikä tarkoittaakin sitä, että minulla on valtavasti aikaa nukeille ja valokuvaamiselle, ja aah.
 
Maanantaina heppa höppänä oli meillä käymässä, ja otimme kuvia, MUTTA minun kuvistani tuli niin huono laatuisia, joten menkää ihmeessä lukemaan mitä kolmikko tällä kertaa keksi!
 
Tänään vuorossa onkin talven takia pitkään tauolla ollutta kuvatarinaa, ja moni varmaan miettii, että mistähän nyt on siis kyse? Tästä alkaneesta kuvatarinasarjasta, joka olisi tarkoitus saada päätökseen tänä kesänä. Tässä osassa vain muistellaan vähän mitä on tapahtunut.
 
 
Do you remember?
 

Do you remember?
Carolyn: Kesä on palannut
Do you remember?
ruohokin on jo vihreää
do you remember?
Ja siitä kun rantauduin tänne on jo yli vuosi

Do you remember?
En silti tiedä, mitä minulle silloin tapahtui
do you remember?
Etsiessäni tietoja itsestäni, näin lehdessä kuolinilmoitukseni, mikä sai minut suunniltaan. Nyt tiedän sen olleen vain päätelmä, jonka viranomaiset tekivät, kun he eivät olleet löytäneet minua.
Do you remember?
Löysin myös tämän kaulakorun lautalta, jonka mukana huuhtouduin rantaan
do you remember?
Silloin näin korussa itseni uppoamassa, samaan tapaan, kuin pahimmissa painajaisissani.
Do you remember?
Sen jälkeen en ole nähnyt korussa mitään erikoista, se on vain kaunis esine
do you remember?
Myöhemmin aloin käydä epätoivoiseksi, sillä en ollut  löytänyt aikoihin mitään uutta tietoa itsestäni. Sattumalta löysin vanhempieni hautapaasit. Ja omani.
do you remember?
Palasin myöhemmin takasin hautausmaalle. Siellä törmäsin Lunaan, silloin jokin sisälläni liikahti, vaikka en silloin tiennyt mikä se oli
do you remember?
Joulun alla Luna kertoi olevansa siskoni. Se sai minussa aikaan onnen tunteen. Olin saanut palan menneisyydestäni takaisin.
do you remember?
Koko talvi meni onnellisessa humussa. Mutta nyt, laineiden taas lyödessä rantaan, heräsi jälleen haluni tietää, mitä oikein tapahtui. Ja on vain yksi joka tietää.
Do you remember?
Minun on kysyttävä Lunalta.
 
~ ~
Tällainen osa tällä kertaa. Kertokaa toki mitä piditte. Ja näihin tarinoihin rupean aina linkkaamaan edellisen ja aina seuraavan ilmestyessä seuraavan osan, niin lukeminen on helppoa.
 
Ja muistattehan osallistua Give Away:hin jos ette vielä ole!
 
 
Bunny & Nuket


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Aika on tullut. Nimittäin GIVE AWAY:n!

IMG_1702
IMG_1704
IMG_1706
IMG_1732
IMG_1736

Tosiaankin. Nyt on tullut aika arpoa teidän kesken sekalainen kasa roinaa, joten annetaan puheenvuoro Carolynille ja Lunalle, joten jatkakaahan lukemista!
 
IMG_1708
Carolyn: Hei, ja tervetuloa ensimmäisen Give Aweymme pariin!
Luna: Hei vain
IMG_1709
Carolyn: Eli siis. Koska teitä lukijapalleroisia on jo yli 60 ajattelimme kiittää siitä teitä järjestämällä pienen arvonnan
IMG_1710
Luna: Ja muistutan vielä, että nämä nyt meidän päällämme olevat mekot eivät ole mukana arvonnassa.
IMG_1712
Carolyn & Luna: Menkäämme siis palkintoihin
IMG_1713
Musta virkattu t-paita, joka menee ainakin S-ja M- obitsuille, mahdollisesti myös L-obitsulle. Takana korsettikiinnitys.
Puna-valkoinen pilkullinen hame. Sopii kaikkille obitsuille. Takana tarranuha kiinnitys
IMG_1715
Musta/Musta-Valkopilkullinen collegepaita. Menee kaikille obitsuille.
Musta-Valkopilkulliset ylipolvensukat. Sopivat kaikille obitsuille.
IMG_1716
Sini-Musta pilkullinen hame. Sopii kaikille obitsuille.
IMG_1717
Vihreä liivi pitsikoristeilla. Sopii S- ja M-obitsuille, varmaan myös L-obitsulle.
HUOM! Bloomersit eivät kuulu arvontaan.
IMG_1718
Kuparin värinen tunika. Sopii kaikille obitsuille.
IMG_1720
Sininen raidallinen pipo. Sopii Pullipille ja varmasti myös Taeyangille. Pahoittelen huonohkoa kuvaa.
IMG_1722
Carolyn: Ja lisäksi, jos voittajalla on blogi (ei pakollista) niin Bunny alkaa lukemaan sitä.
IMG_1726
Carolyn: Ja muistakaahan lukea säännöt tuosta alta
IMG_1723
Ja nyt osallistumaan!
 
 
 
 
Säännöt:
 
- Only for Finnish people, sorry
- Sinun on oltava blogini julkinen lukija osallistuaksesi. Tarkistan tämän.
- Arvon hattutekniikalla
- Jos voittaja ei vastaa viikon kuluessa voittajan ilmoittamisesta, arvon uuden voittajan
- Minä maksan postikulut
- Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi.
- Toisen arvan saat kopioimalla alla olevan mainos-kuvan blogiisi, ja linkkaamalla tämän postauksen siihen, ja kommentoimalla mainospostauksen linkin tähän postaukseen
 
Eipä tässä muuta, onnea arvontaan!
 

2015-17-5--17-59-26


Ja vielä kerran aivan valtavat kiitokset kaikille ihanille, jotka jaksavat lukea ja kommentoida tätä blogia *kumarrus*
 
 
 
Bunny & Nuket

lauantai 9. toukokuuta 2015

Hyvää syntymäpäivää Carolyn!

IMG_1603

Aloitetaan tämä postaus pienellä tarinanpoikasella:
''Se päivä oli perjantai. Perjantai 9.5.2014. Sinä päivänä tapahtui jotain, mikä vaikuttaa tytön elämässä vieläkin. Mitä siis tapahtui? Oli sateinen päivä, koko päivän oli satanut, enemmän tai vähemmän. Tyttö pyöräili sateen keskellä koulusta kotiin, huonolla tuulella ja hieman märkänä. Hän parkkeerasi pyöränsä autotallin nurkalle ja lähti kulkemaan kohti kotiovea. Oven edessä hän pysähtyi hämmästyneenä. Oven vieressä nökötti suuri, Fragile-tarroin koristeltu pahvilaatikko. Voisiko se olla? tyttö ajatteli ja astui lähemmäs. Jokin laatikon tekseistä sai tytön hihkumaan innosta, ja hän ryntäsi hihkuen sisälle, ja suuntasi huoneeseensa avaamaan paketin innosta tärisevin käsin.''

Tosiaankin. Carolyn on ollut minulla jo vuoden. Täältä voitte käydä kurkistamassa ensimmäisen postauksen Carolynista, tuo kyseinen postaus on koko blogini luetuin. Olenko yhtään kehittynyt noilta ajoilta? Toivottavasti. Carolynkin on kokenut muutoksia ( ja kaipailee yhä uutta peruukkia...) mutta luonne on pysynyt samana koko vuoden ajan.

Tässä jokunen kuva Carolynista muutoksineen:

Aivan ensimmäinen kuva Carolynista paketin ulkopuolella (laatuon.com)

Tämäkin samalta päivältä

sitten avasin letit

seuraavaksi suoristi peruukin ja lisäsin uudet ripset

Viimein saapuivat kauan odotetut obitsu ja chipit

Sekä uusi kamera, lisäksi peruukki lyheni ja rupesin muokkaamaan kuviani


Ja nyt Carolyn näyttää tältä:
 
IMG_1606

IMG_1608

IMG_1610

IMG_1624

IMG_1631

IMG_1632

IMG_1633


Kertokaa ihmeessä mitä piditte kuvistani, ja onko kehitystä näkynyt noista alkuajoista.
 
 
 
Bunny & Nuket