torstai 24. syyskuuta 2015

Lunaisa postaus

 

2015-24-9--16-49-27
Heipsulivei!
Nyt on kuulkaas tapahtunut jotain mystistä, sillä yllä olevan kuvan mököttimöykky on majaillut täällä nyt vuoden (ja kaksi viikkoa, en muistanut tätä ajoissa...)  Nyt kuitenkin on tullut aika juhlistaa vähän tätä neitiä, päädyin nimittäin kuvailemaan erään vanhan shootin uudestaan, sen ainokaisen, jonka täysin stockista Lumppeliinista kuvasin. Nimittäin Tämän.
 
Tässäpä kuvia
 
    
IMG_3037
IMG_3043
IMG_3049
IMG_3046
Luna - Pullip Seila
IMG_3054

Ote Lunan päiväkirjasta:
 
10.9.2015
Hyvä päiväkirja, tänään koin jälleen varsin kummallisen herätyksen Carolynin toimesta, ei tänään ei ole ystävänpäivä, vaan tänään hän päätti koristella huoneeni värikkäillä viireillä aivan toisesta syystä (kyllä, hän aivan oikeasti teki niin, ja pikku mökötti (sry, en muista hänen nimeään)auttoi, en ymmärrä miten en herännyt, Carolynin kömpelyyden tuntien...) täytin tänään nimittäin 18, pitäisikö minun tuntea itseni vanhaksi tai jotain? Carolyn oli myös leiponut (todennäköisesti ostanut) täytekakun, mikä oli varsin hyvää. Ulkona sataa, joten emme päässeet ulos, päädyimme siis syömään huoneeni lattialla, sillä Carolynin ja nyt myös Thailean ( sehän hänen nimensä oli) huoneen lattia on täynnä rojua. Tunnelma oli varsin hilpeä huolimatta siitä, että viirit eivät oikein sopineet huoneeni sisustukseen. Nyt istun täällä huoneessani jamietinkostoacarolynille lukemassa lahjaksi saamaani kirjaa.
Näkyillään, Luna.
 
 
 
IMG_3056
IMG_3003
IMG_3060
IMG_3009
Luna - Pullip Seila
IMG_3017


Tässäpä tällainen kasa kuvia, heitelkäähän toki mielipiteitä.
Mitä piditte tuosta päiväkirjakatkelmasta, pitäisikö minun tehdä niitä useammin tällaisten tylsien kuvapostausten piristeeksi.
 
Bunny & Nuket

perjantai 18. syyskuuta 2015

On aika minimiitti seiskan!


Thailea - Dal Silane


IMG_2932

Heissansaa!
Jälleen kerran Sukka purjehti ninjaili vieraili luonani. Ja tähän olikin loistava syy, sillä Sukkeloinenkin sai vastikään uuden nukkeloisen nwn. Eipäs mulla muuta, Sukan blogista, eli Täältä löytyy myös kuvatarina näiden neitosten tapaamisesta, eli käykäähän katsastamassa sekin, eikös vain?
 
Minulta saatte vain läjän kuvia:
 
IMG_2936

IMG_2939

IMG_2940

IMG_2954

Luna - Pullip Seila
 
IMG_2977
 
Thailea - Dal Silane

Regina - Pullip Jaldet
Sukan Regina - thö rakkauspakkaus
IMG_2992

IMG_2995

IMG_2998
Puimme pahikset pinkkiin, Reksu näyttää ihan hiekkalaatikon kingiltä  *hekottaa itsekseen*
IMG_2999
Ja lumpetti myös!
 
 
 
Tässäpä tämänkertainen. Toivottavasti diggasitte kuvista, seuraavan kerran varmaan luvassa Lunan synttäripostaus ( myöhässä muttaa...)
 
 
Bunny & Nuket

lauantai 5. syyskuuta 2015

Eksyksissä

Carolyn-pullip nanette
Carolyn-pullip nanette

Heipodei lukijapalleroiset!
 
Kuvatarina saakoon jälleen jatkoa, kun te tunnuitte sitä niin kovasti viime postauksen kommenteissa toivovan. Eipä mulla oikeastaan ole mitään höpistävää, huomenna nähdään taas Sukan kanssa, joten jospa saisin samalla uudesta neidistä vähän kuvia :3
 
PicFic: Eksynyt

Ensimmäinen osa


PicFic: Eksynyt
?: Mitenköhän minä saisin pyydettyä niiltä apua? Pitäisiköhän minun...
PicFic: Eksynyt
?: Wäää, teidän on paaakko auttaa minua paakkooo äwäwwäwää *thöitkupotkuraivari*
PicFic: Eksynyt
?: Ei. Noin he eivät ainakaan auttaisi minua. On oltava joku parempi keino, vaikka...
PicFic: Eksynyt
?: *piipittävällä äänellä* Voi olkaa kilttejä ja auttakaa minua, olen vain pieni ja hiekko ja kaukana kotoa *viatonta silmienräpyttelyä*
PicFic: Eksynyt
?: Eii! Minähän en ala kerjäämään kuin mikäkin, mikäkin...
PicFic: Eksynyt
*pusikossa rapisee*
?: Ja se oli? *näkee jotain silmäkulmastaan*
PicFic: Eksynyt
?: Wää, siellä on hirviööh!

Sillä välin toisaalla:
 
PicFic: Eksynyt
Carolyn: Oli hyvä idea tulla juomaan teetä tähän ulos vai mitä?
Luna: *hymähtää myöntyvästi* Sinä tosin unohdit ottaa viltin mukaan.
PicFic: Eksynyt
*jostain kuuluu kummaa ryksettä ja pauketta*
Carolyn: Kukas kumma siellä riehuu?
Luna: Jos et istuisi vieressäni veikkaisin että sinä.
Carolyn: Hei! Ei ollut reilua!
PicFic: Eksynyt
?: Wäää!!! *säntää huitoen pusikosta*
PicFic: Eksynyt
?: *lösähtää Carolynin ja Lunan eteen* Se siitä tyylikkäästä sisääntulosta.
Carolyn & Luna: ?????????????
PicFic: Eksynyt
*hämmentynyt hiljaisuus*
Carolyn: Ööhh...
PicFic: Eksynyt
?: *nostaa yht'äkkiä päätään* Siellä oli hirviööh!
PicFic: Eksynyt
*jokin rymistelee jälleen pusikosta*
PicFic: Eksynyt
?: *säntää Lunan taakse piiloon*
Carolyn: Ai Nööt nööt, siellähän sinä oletkin
PicFic: Eksynyt
?: Eikö se pure?
PicFic: Eksynyt
Carolyn: Noup. Se on oikein kiltti pikku alpakka nwn
Luna: Enpä nyt tiedä, aamulla se yritti syödä tohvelini...
PicFic: Eksynyt
?: *hivuttautuu silittämään Nööt nööttiä*
PicFic: Eksynyt
Luna: Mutta kuka sinä olet?
?: Mi-minä olen Thailea.
PicFic: Eksynyt
Thailea: *haukoittelee* Ha hihä hohe hehhehi ha hahhihen hahua.
PicFic: Eksynyt
Luna: Olet mitä?
Carolyn: Oli mitä oli, niin ainakin väsynyt, yksin ja eksyksissä.
Luna: Mistä olet varma etteivät hänen vanhempansa etsi häntä?
Carolyn: Hän olisi kertonut.
PicFic: Eksynyt
Carolyn: *tartuu Thaileaa kädestä* Sinä voit tulla nukkumaan luokseni.
PicFic: Eksynyt
Carolyn: Ja Luna, tuo sinä astiat sisälle!
Luna: Hei! *alkaa mutisten keräämään astioita*
PicFic: Eksynyt
Luna: *kävelee Carolynin perään*
 
--------------------------

Huh, olipas siinä taas homma. Jotkut kuvat ovat vähän ylivalottuneita, pahoittelen.

Dalleroinen on siis nimeltään Thailea, ja malliltaan Dal Silane. Koitan väkerrellä profiilin mahdollisimman pian :)

Bunny & Nuket