Operaatio lopputyö

Alright!
Tämä sivu on pyhitetty mun kuviksen lopputyölle, jonka halusin toteuttaa valokuvaamalla, osittain koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa millekään suuren mittaluokan työlle (krhm, saatoin ährätä edellisen työn kimpussa vähän turhan kauan.), mutta myös koska rakastan valokuvaamista. Ajattelinpa siis, että miksen yhdistäisi nukkeja tähän työhön.

Meille annettiin joitain aiheita joita saattoi hyödyntää, tai tehdä täysin vapaasta aiheesta.

Minä otin kolme kuvaa, kunkin erilaisella aiheella. Ensimmäisessä aiheena on pelko, toisessa liike (tässä aihe kyllä voisi olla vaikka magia tms. ), ja kolmannessa kohtaaminen (eli vapaa aihe).

Otin kaikki kuvat eilen (lauantai 13.5) ja muokkasin ja kasasin tämän tänään (sunnuntai 14.5)

Ensimmäinen kuva: Pelko

IMG_1745-Edit.jpg

Tässä kuvassa halusin käyttää hämähäkkejä symboloimassa pelkoa, ja saada kuvaan mahdollisimman synkät varjot nuken ympärille. Alkuperäisessä suunnitelmassani aioin tavallaan heijastaa nuken päälle hämähäkin muotoisen varjon, mutta se ei oikein toiminut tummalla taustalla, joten se lopulta vain pehmensi käyttämäni lampun valoa. Olen toisaalta tyytyväinen tähänkin versioon.

IMG_1736.jpg
Tällaisen viritelmän siis rakensin, tuossa on käytetty joitain vanhaa tuikkulaatikkoa, vessapaperirullaa ja pahvia. Sekä liimaa ja teippiä. Viritelmä toimi vielä valkoiseen seinään, mutta ei sitten näkynytkään kunnolla tummaa kangasta vasten. Voi olla, että minun olisi pitänyt käyttää kirkkaampaa lamppua tai jotain.

IMG_1748.jpg
Tältä näytti kuvauspaikkani, heitin siis neuletakin pystyyn nostamani laatikon ja sen kannen päälle. Pohjalla oli vielä t-paita. Lisäksi kiinnitelin tuohon kasan hämähäkkejä, kerta minun hieno varjoviritykseni ei toiminutkaan. Koska kuvauspaikka oli noin matalalla, en pystynyt käyttämään kameranjalkaa, vaan jouduin makaamaan tuossa edessä ja ottamaan kuvan käsivaralta. Pelkäsin tämän takia, (ja sen, että kuvauspaikka oli hämärähkö) että kuvanlaatu olisi ollut kamala, mutta ihan siedettävähän tuo loppujen lopuksi on.

Unedited
Tässä kuvan muokkaamaton versio. Kuvaa muokkasin lisäämällä kontrastia ja varjoja vähän reippaammalla kädellä kuin yleensä kuvia muokatessani. Muokkasin myös vähän suupieliä alaspäin(Photoshop, ja onkohan smudge-tool) sillä pullipin hymy ei oikein toiminut tämän aiheen kanssa, ja halusin jotenkin vielä vahvistaa tunnelmaa.


Toinen kuva: Liike

Annetuista aiheista Liike oli minusta jotenkin todella mielenkiintoinen. Ensin mietin jos kuvaisin jonkinlaisen hypyn, ja editoisin sitten taustalle sellaisia vauhtiraitoja. Epäilin kyllä vähän muokkaustaitojani. Sitten minulla välähti. Entä jos käyttäisin kuvan ottamisessa liikettä. Olin nimittäin jossain nähnyt kuvia joissa on sellaisia valoraitoja, jotka on otettu liikuttamalla valoja kameran edessä. Olin pitkään halunnut toteuttaa tämän tyyppisen kuvan, sillä tekniikka vaikutti todella mielenkiintoiselta.

IMG_1860.jpg
AAAAA, tykkään jotenkin tästä kuvasta ihan liikaa. ajatuksena ehkä tavallaan sanojen voima, tai jokin muu voima, joka nousee sylissä olevasta kirjasta. Takana olevan seinän tapettikin sopii kuvaan jotenkin hurjan kivasti.
Okei, palataan takaisin kuvan ottamiseen. Minun piti ensin vähän googletella, miten tekniikka toimi, muistin lähinnä, että valotusaikaa piti pidentää, mutta en yhtään tiennyt mistä saisin sen säädettyä sopivaksi.

IMG_1793.jpg
Asetin nuken siis sängylle, sillä siinä sain kaikkein helpoiten säädettyä kameranjalan sopivalle korkeudelle. Sitten pimensin huoneeni niin hyvin kuin pystyin keskellä kirkasta päivää. Ensin en saanut efektiä millään toimimaan, kun yritin käyttää puhelimen salamaa lamppuna. Ensimmäiset kuvat ylivalottuivat täysin, sillä olin asettanut valotusajan liian pitkäksi. Sopiva aika (tai no, se mitä käytin kuvissa) oli lopulta 2" (krhm, en osaa suomentaa tuota, kaksi sekuntia?). Silti kuviin ei tullut sitä valoviivaa, ennen kuin vaihdoin lampuksi kirkkaan taskulampun. Sitten alkoikin tapahtua.

Ensin minun oli aina osoitettava lampulla kuvauskohdetta kokonaisuudessaan, että kamera pystyi tarkentamaan oikein. Painoin laukaisija nappulan tällöin vain puoleenväliin ja sitten liikutin lampun siihen, mistä halusin valon lähtevän. Sitten painoin laukaisijan pohjaan ja lähdin liikuttamaan valoa ympäri nukkea. Tässä tuli paljon sähellystä, milloin lamppu ei ollut kunnolla kirjan kohdalla, välillä valo meni kasvojen edestä, välillä kuva oli liian pimeä/ kummasti tärähtänyt. Yrityksiä olikin varmaan vähintään se 30, kun rupesin koneella karsimaan kuvia.

Tämän kuvan ottaminen oli jotenkin hurjan hauskaa, ja tulos on minusta niin taianomainen.

Unedited
Muokkaamaton versio kuvasta ^. Tälle kuvalle ei tarvinnut tehdä paljon mitään, lisäsin vähän kontrastia, korostuksia (highlight) ja syvensin kevyesti varjoja.



Kolmas kuva: Kohtaaminen (vapaa aihe)

Halusin ottaa edes yhden kuvan siiman avulla, ja halusin olla myös itse mukana jossain kuvista. Tämä ehkä myös siksi, ettei opettaja vain epäile minun metsästäneen joitain kuvia/blogipostausta netistä ja väittävän, että se on omani, sillä en tehnyt mitään näiden eteen kuvistunneilla.

Ensin mietin kuvan aiheeksi tietynlaista "enkeli ja paholainen olkapäillä" -ideaa, mutta sitten totesin sen olevan ehkä vähän turhan haastava ottaa itse (avun pyytäminenhän ei missään nimessä olisi ollut vaihtoehto), joten vähän muokkailin ideaa, ja päädyin tähän minkä nyt toteutin.

IMG_1869-Edit-3.jpg
Hihii, tässäkin kuvassa on minusta jotain kivaa, onnistuin toteuttamaan ideani. Ajatuksena sellainen yliluonnollisen ja tavanomaisen kosketus/kohtaaminen/tapaaminen, kahden eri maailman kietoutuminen yhteen tmstms.
En halunnut pukea nukelle mitään kokovalkoista mekkoa, vaikka sillä onkin enkelinsiivet, sillä pelkäsin, että se ei olisi silloin erottunut tarpeeksi taustasta.

IMG_1876.jpg
Aloitin siis sitomalla siimat nuken olkapäihin (joka muuten vaati käsien irrottamisen, sillä minä oli älykkäänä tyttönä laittanut hihallisen mekon.) ja sitten rekkiin niin, että se roikkui sopivalla korkeudella. Sitten vaon säädin asentoa sopivaksi ja ensimmäinen, helpoin vaihe toteutettu.

IMG_1877.jpg
Kauempaa katsottuna viritelmä näytti tältä (tai no, poispäin zoomattuna). Kuvan ottaminen omatoimisesti olikin äärimmäisen mielenkiintoista. Kameran tökkäsin kameranjalkaan, ja zoomasin sopivalle kohdalle (eli yritin saada kaiken rajattua pois kuvasta, kuten nuo rekin jalat ja tuon koristepuun. Ja tietty tuon remontin tuolta toiselta puolelta jajajajaja. Tämä kohta nyt sattui olemaan ainoa valotukseltaan järkevä, jossa oli yksivärinen tausta.

Asetin kameran ajastimelle (10s). Tuo pahvilaatikko on tuossa siksi, että saatoin tarkentaa oikeaan kohtaan, missä minä tulen olemaan. Ensin yritin ilman tuota, mutta se tarkensi aina vain takana olevaan seinään. Tarkentamisen jälkeen painoin laukaisijaa, sinkosin tuon parin metrin matkan rekille, heitin pahvilaatikon sivuun ja istahdin paikoilleni oikeaan asentoon, tuupaten käteni nuken jalan alle. Tämä kymmenessä sekunnissa. Ja otin varmaan sen kymmenen kertaa tämän uudestaan. Jos joku olisi ollut tuota vierestä seuraamassa, olisi varmaan saanut makeat naurut.



Unedited

Muokkaamaton versio kuvasta^. Muokatessa ensin lisäsin vain valotusta, korostusta, kontrastia ja vähän varjoja. Minua rupesivat häiritsemään nuo rekin jalat ja pistorasia taustalla, joten halusin ne pois. Vähän googlettelua ja löysinkin ohjeen, kuinka sain nuo Photoshopilla pois. Monen monta yritystähän se vaati, muuta olen ihan tyytyväinen. Täydellinenhän tuo ei todellakaan ole, mutta ihan välttävä kyllä.



Kaikki kuvat on siis otettu Canon 700D - järkkärillä ja muokattua Lightroomilla ja Photoshopilla.
Myös kaikki nukeilla olevat vaatteet (paitsi kengät & siivet) ovat minun tekemiäni.

Yhteensä tähän koko hommaan meni varmaan se 8h, sisältäen tämän postauksen kirjoittamisen.

-Viivi

2 kommenttia:

  1. Mä haluaisin sun whatsap numeron ois kiva jutella
    Onko mahdollista?lähetä vaikka yksityis viestinä sun watshap numero ei oo mikään pakko oon itsekkin nukkeilia😘EI OO PAKKO!!!🙃😉😌😆

    VastaaPoista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡