keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nukkevuosi 2014



On tullut aika heittää hyvästi menneelle vuodelle ja siirtyä seuraavaan. Vuoteen 2014 on mahtunut suuria onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Vuoden aikana olen ollut useammin onnellinen, kuin surullinen. Tämä blogikin sai alkunsa helmikuussa 2014, jolloin ensimmäiset postaukset napsahtivat ihmisten ilmoille. Käydääs tarkemmin tätä vuotta läpi, ja katsotaan, mitä muutoksia on tapahtunut:


 
Helmikuussa perustin tämän blogin, joka on tosiaan ollut pystyssä jo 10 kuukautta.
 
Blogin ensimmäinen banneri, jota laittaessani muistan raivonneeni tälle. Ja paljon.
 
Toisessa postauksessa monsterini esittäytyivät, silloin en omistanut kuin nämä kolme.
 
Tässä postauksessa taas vein nukkeni ulkoilmaan mummolassa.


Sitten otimme kuvia pikkusiskoni kanssa meidän pihassa.
 
 
 
Maaliskuussa ei tapahtunut oikein mitään erikoista nukkerintamalla. Otin kuvia ja blogi pyöri.
 
Olin jälleen mummolassa, jonne myös paras ystäväni tuli, ja päädyimme kuvaamaan kuvatarinan.
 
Blogini sai myös 10 lukijaa, ja kuvasin elämäni ensimmäisen tutoriaalin.
 
Kuvasin myös ensimmäisen musiikkishoottini. Tähän olen tyytyväinen yhä.
 
 
 
Huhtikuussa pullip-kuumeeni leimahti liekkeihin, ja julkaisin nukkekuume postauksen.
 

Tuli pääsiäinen, jota juhlistin blogissakin.
 
Myös banneri vaihtui
 
 
 
Toukokuussa tänne kotiutui kaksi uutta neitiä. Blogi myös saavutti 20 lukijaa.
 
Karen tupsahti tänne. Karenin siis voitin erään blogin arvonnasta. Ja saapui juuri minun nimipäivänäni.

Sitten, tuli Carolyn. Ensimmäinen pullip neitoseni.


Ja sitähän sitten tulikin kuvailtua.
 
Avasin myös Carolynin hiukset noilta leteiltä.
 
Selvisin ala-asteelta hengissä ja koitti kesäloma.

Suoristin Caron peruukin. Nuketin sai myös uudet ripset.

Matkasin perheeni kansa Viroon, ja Carolynin totta kai raahasin mukana. 
 
Banneri vaihtui jälleen
 
 
Heinäkuussa koitti operaati obitsun & chipsien vaihto.
 

Carolynin tarinakin sai jatkoa.
 
Roudasin Carolynin myös mökille.
 
 
Jatkui samaa rataa edellisten kanssa
 
Leah koki pieniä muutoksia

Ja kuvailin jälleen Carolynia.
 
 
 
Sain uuden kameran ja nukkelaumani lukumäärä kasvoi yhdellä.
 
Luna paketissaan.
 
Ensimmäisiä kunnon kuvia Lunasta.

Ja Carolyn pysyi omana itsenään.
 
 
 
Lunan obitsu ja peruukki saapuivat.
 
Luna uudessa ulkomuodossa


Nukkeni pysyivät samana kuin ennenkin, kuvia en pahemmin tuolloin ottanut. Rupesin myös muokkaamaan kuviani.
 
Otin myös ensimmäiset yhteiskuvat näistä kahdesta.
 
Faith pyörähti täällä blogin puolella pitkästä aikaa

Ja Carolyniä myös kuvasin ensimmäistä kertaa sisällä pitkään aikaan.
 
 
 
Blogini joulukalenteri käynnistyi ja tuli postattua sen ansiosta tänne todella ahkerasti.
 




~
 
 
Siinä tiivistettynä tämä nukkevuosi.
 
Näkyikö kuvissa minkäänlaista kehitystä, vai mitä mieltä olette?
 
 
Toivottavasti teillä oli onnellinen vuosi 2014, tästä on hyvä siirtyä seuraavaan vuoteen.
 
Kiitos myös te 46 lukijaani
 
Bunny & Nuket
 
 
Nähdään taas ensi vuonna!
 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Good girls go to heaven, bad girls go to everywhere

Nyt saatte joitain kuvia Lunasta, jotka tuossa tänään otin. Lisäkädet ja toiset uusista kengistä pääsivät käyttöön. Neuloin tuossa joulun alla Lunalle tuon mustan villapaidan, onnistui ihan hyvin, ohut lanka vain on melko ärsyttävää neuloa. Tämän vuoden puolella saatte vielä muistelupostauksen nukkevuodesta 2014, ennen kuin syöksytään seuraavaan vuoteen.
 
Keskitytään nyt kuitenkin tähän, eli Luna:
 
 











 
Viimeisessä kuvassa näkyy nuo suloiset kengät.
Mikä oli lempikuvanne tästä shootista?
 
 
Bunny & Nuket

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: Kulissien takana

Joulupukki toi nukeilleni kenkiä ja lisäkäsiä >3<

Joulukalenteri on nyt saatu onnellisesti päätökseen, vain muutamalla luukun unohduksella. Kuvatessa kaikki ei aina sujunut kuin tanssi, ei todellakaan. Nuket kaatuilivat, kuvat tärähtivät, kuvaajalla meni hermot... ja muuta pientä. Täytyihän tästä kaikesta ottaa kuvia todisteiksi, eli täältä tulee! Joka luukusta ei ole kuvia kulissien takaa, mutta suurimmasta osasta on.

 
Luukku 1:
 
Tässä luukussahan oli tutoriaali tonttulakin ompelemisesta.
 
Tuota, krhm, pitäisiköhän sitä siivota ompelulaatikko, kun käy näin, kun nostaa jotain laatikosta, hmm..

Tällainen satunnainen kuva Lunasta odottamassa kuvauspaikan valmistumista.
 
 
Luukku 2:
 
Luukusta löytyi shootti Lunasta synkkine ajatuksineen
 
Ja tottakai se taustana ollut kangas päätti sitten tippua sieltä alas... Useammin kuin kerran!
 
 
Luukku 3:
 
Tässä luukussa tutustuttiin vähän Carolynin huoneeseen. Jälleen.
 
 
Luukku 4:
 
Vuorossa oli Lunan huone, tästäkään ei ole mitään kulisseissa tapahtuneita kuvia.
 
 
Luukku 5:
 
Kuvia Carolynista vaaleanpunaisissa.
 
 
Luukku 6:
 
Kuvia Lunasta ulkona itsenäisyyspäivä aiheessa, ja muutenkin. Kerran taisi nukke kaatua tämän reissun aikana lumeen, jos oikein muistan.
Tällainen hieno kuva kuvauspaikan pusikosta
 
Luukku 7:
 
Jatkoa Draamikselle
 
Vähän valmistelua ennen kuvauksia. Mitä sitä pukisi?

Nyt valmista ja silleen
 
 
Luukku 8:
 
Kuvia Karenista pitkästä aikaa.

Ja heti sisälle astuttuani tapahtui tämä. Oliko se nyt niin uuvuttavaa?
 
 
Luukut 9 & 10:
 
Muistelin ensimmäisiä kohtaamisiani pullippien kanssa, mistä tämä kaikki alkoi.
 
 
Luukku 11:
 
Julkaisin mekko tutoriaalin Carolynin joulumekkoon. Ja unohdin kuvata osan vaiheista ollessani niin keskittynyt ompelemiseen, hups.
 
Jotain taiteellisia kuvia työpöytäni sekasorrosta.
 

Kuvasin tuolloin myös shootin Carolynista, joka ei koskaan ilmestynyt. (eikä tule ilmestymäänkään) Menetin silloin nimittäin hermoni tuohon ja, no...
 
Luukku 12:
 
Ilmoittelin vain Lunan profiilin ilmestymisestä.
 
 
Luukku 13:
 
Jälleen Lunan synkistelyä. Tämä on kuvattu ja julkaistu mummolassa, eli tällä koneella ei ole kuvia tuosta shootista. Noita kuvia en myöskään muokannut.
 
 
Luukku 14:
 
Carolynin tonttuilu shootti. Tätä kuvatessani innostukseni Carolyniin palasi.
 
Kuvauspaikka tosiaan oli tuolainen yhdistelmä tuolin päälle seitetystä viltistä ja tyynynpäällisestä. ja jos katsoo oikein tarkkaan voi nähdä monsterit tuolla. Ja minun jalkani.

Sinnehän se tonttu sitten putosi.
 
 
Luukku 15:
 
 Shootti Lunasta. Tämä postaus oli ainoa, mikä ei saanut kommentteja ;(
 
 
Luukku 16:
 
Jäi välistä
 
 
Luukku 17:
 
Tämäkin jäi välistä, en ehtinyt kuvaamaan ja postaamaan.
 
 
Luukku 18:
 
Lainasin pikkusiskolta pikkukuusen, ja tökkäsin nuket sen alle
 
 
Luukku 19:
 
Kerroin vähän ihmisestä, joka on tämän blogin takana.
 
 
Luukku 20:
 
Yhteiskuvia molemmista nukeistani. Eräs ystäväni muuten valitsi nukkejeni vaatteet tähän.
 
Sinnehän ne sitten kaatuivat..
 
 
Luukku 21:
 
Ripustin Carolynin puun oksalle ja otin keijukais kuvasia
 
Siellähän se kelluu...
 
 
Luukku 22:
 
Carolyn järjesti teekutut, ja kulisseissa tapahtui vähän kaikkea..
 
Pöytä kaatui.

Kun pöytä saatiin pystyyn, kaatui nukke.

Sitten kaatuivat nukke ja tuoli

Ja taas se pöytä.

Sitten kaatui vähän kaikki.
 
Olikohan kuvausalusta jotenkin epätasainen?
 
 
Luukku 23:
 
Jäi kalenterin viimeiseksi luukuksi, ja silloin tökkäsin Carolynin lumihankeen muutamaa kuvaa varten.
 
 
Huh, olipas selittäminen. Mikä oli lempiluukkunne? Sattuuko tätä nukkejen kaatuilua kellekään muulle kuin minulle?
 
Ekstrana vielä nukkejeni vaatevarasto:


Ja tuosta puuttuu vielä joitain mekkoja, mitkä olivat nukkejen päällä silloin.
 
 
Bunny & Nuket