keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukku 9 & 10: Miten törmäsin pullipeihin.

Pahoittelut kaikille, että ette saaneet eilen luukkua, oli sen verran kiireinen päivä etten vain ehtinyt. Nyt saattekin taas näitä minun satunaisia höpinöitäni, sillä en ole ehtinyt oikein kuvaamaan mitään uutta. Kuvituksena saatte joitain täällä blogissa jo kertaalleen nähtyjä kuvia.

Aiheeseen. Milloin törmäsin pullippeihin?
Varmaan viimevuonna näihin aikoihin, mui, kun luin jotain MH- blogia jossa blogin pitäjä hommasi pullipin. En muista blogin nimeä tai mitään, mutta blogissa minä pullipeihin törmäsin. Taisin alkaa googlettamalla etsimään kuvia näistä nukeista (ehh, pakkomielle googlettaa kaikki uudet nukkemallit? Varmaan.) ja olin myyty. En toivonut pullippia joululahjaksi, halusin lisää tietoa. Pullip Suomessa taisin sitten pyöriä melko kauan vain lukien muiden kirjoituksia. (kirjauduin sinne vasta Carolynin tultua) Joulun jälkeen alkoi varsinainen nukkekuume.
 
Perustin tämän blogin, ja myöhemmin keväällä julkaisin pullip-kuume postauksen. Muistaako kukaan? Ei mennyt edes kovin kauaa, kun minulla oli tarpeelliset rahat kasassa. Siitä lähtikin sitten vanhempien taivuttelu, että suostuisivat tilaamaan. Tulos oli positiivinen ja näin Carolyn saapui tänne.

En kyllä olisi vuosi sitten uskonut, että omistaisin vuoden kuluttua kaksi pullippia, mutta ihme on tapahtunut.

Nyt teille, ketkä jaksoitte lukea tämän kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ja yksi kysymys : olen lähdössä perjantaina mummolaan ja otan toisen pallopään mukaan? Kumman? kertokaa te.


Tällaisin terveisin


Bunny & Nuket

4 kommenttia:

  1. Ihana luukku <3 Minä olen myöskin nyt ihastunut pullippeihin, juuri blogien kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 ,blogeista saakin vähän turhan herkästi pullip-kuumeen...

      Poista
  2. Muistan tuon pullip-kuume postauksen. : >
    Pullipeista on blogeissa ihania juttuja ja kuvia, itellä ei oo tarvetta VIELÄ hankkia sellaista, mutta ne inspiroi kovatsi omaa nukkeharrastusta, koska postauksissa on erilainen tunnelma kun asentoja ja ilmeitä(esim simmut kii) on enemmän mitä MH nukeilla. : D
    Carolynista ois kiva nähä lisää kuvia, ota tyttönen mukaasi? : >

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, ihanaa että muistat, ja olet jaksanut lukea blogiani niinkin pitkään. Hehheh, et vielä... Odotas vain! On totta, että pullipit ovat sinänsä monipuolisempia kuin monsterit, joissa toki on oma viehätyksensä.
      Ja juup, saatan mahdollisesti ottaa tuon Carolynin mukaan ;)

      Poista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡