sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Magical forest

Hei taas te ruudun toisella puolella olevaiset ystäväni!! Taas on viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta, joten ajattelinpa taas tulla tuputtamaan teille kuviani. Kuvaus vuorossa Carolyn, jonka vein metsään kuvattavaksi jo pari viikkoa sitten, ennen Lunan saapumista. Luvassa siis vanhoja kuvia. Carolynin kaulatappi myös vähän reistaili viime aikoina joten en huojukaulaa viitsinyt ruveta kuvaamaan. Nyt kuitenkin ongelma jo poissa päiväjärjestyksestä, eli pian jatkoa tarinalle luvassa.






















Joukkoon eksyi näköjään muutama maisemakuva, no ei voi mitään. En muuten muokannut mitään noista kuvista, vaan ihana kamera asetuksia säätämällä on nuo otettu.
 
Minkälaista postausta haluaisitte seuraavaksi?
 
Seuraavaan kertaan siis!
 
 
Pupu & Nuket

lauantai 27. syyskuuta 2014

Luna


Nyt vihdoin parempia kuvia Lunasta! Eräänä päivänä koulun jälkeen päätin vihdoin roudata Lunan ulos, kun sää oli järkevä. Täällä muuten satoi alku viikosta Lunta o.o joka tosin suli jo pois... En siis saanut lumikuvia. Lunalla on päällään jo aiemminkin nähty pallomekko, valkoiset sukat ja itse virkattu hartiahuivi systeemi. Rusetti ja koru ovat stockista. Blogin ulkoasukin on muuttunut syksyisemmäksi. Mitäs pidätte siitä?


*musiikkia*
All this time i was wasting hope you would come around
I've been giving out chances everytime and all you do is let me down
 
And its taking me this long baby but i figured you out
And you're thinking we'll be fine again but not this time around
You don't have to call anymore
i won't pick up the phone
This is the last straw
Don't want to hurt anymore
And you can tell me that you're sorry
But i don't believe you baby like i did before
You're not sorry no, no, no

~
 
Siinä se shootti, tungenpa loppuun vielä Lunan avaus kuvat, kyseessähän on tosiaan Pullip Seila.
 
Pakettii!! Carolyn sensuroi..

Oli pakko XD mutta kun sopivat väreiltään niin hyvin yhteen..

Jälleen sitä kuplamuovia...

Jo näkyy!!

Ja siinä se on!!
 kuva ei suostunut kääntymään..
 
 
Tässäpä nämä
 
Pupu & Nuket

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lonely little doll, part 2

 
Hellou ihmiset siellä ruudun toisella puolen, taas on viikko päässyt vierähtämään (o.o) Edellisestä postauksesta, joten nyt jatkoa jälleen kuvatarinalle, jatko-osasta tosin tuli lyhyt, murr. En nyt tiedä mitä tässä sanoisi, mutta koulu on vähän vienyt aikaa nukeilta, niin etten ole paljon kuvaamaan kerennyt jaksanut lähteä. Kuitenkin kuvatarinaan!
 
Puhuu
Ajattelee
*tekee*
 
?: *Katselee kaliolla istuvaa tyttöä* 

 ?: *mumisee itsekseen* Hän muistuttaa kovasti pikkusiskostani
 
?: Mutta eihän se voi olla hän! *Ääni sortuen* Minähän näin kun hän vajosi mereen vanhempieni perässä...
 
?: Voinhan minä silti aina toivoa...
 

?: Vaikka toivoisin mahdóttomia


Carolyn: *Hätkähtää* Taas tuo tyttö...  

?: *Hymyilee arasti*
 

*askelia*

Carolyn: *Hymyilee iloisesti* Hei, olen Carolyn

?: Carolyn... Minä-minä olen Luna
 
~ The end ~
 
 
Nähdään seuraavan osan parissa (Tai voi ehdottaa jotain muutakin)
 
Pupu & Palleroiset

perjantai 12. syyskuuta 2014

Lonely little doll, part 1

Pääsin vihdoin jatkamaan kuvatarinaa, muistaako kukaan mitä se tarkoittikaan? Sain tässä hetki sitten uuden kameran, jolla tämänkin postauksen kuvat on otettu. Toivottavasti laatu sentään on parantunut. Olen huono näissä alkuhöpinöissä, mutta muistin virkistykseksi linkki edelliseen osaan. Pidemmittä puheitta päästän teidät tarinan pariin!


 Carolyn: *kävelee*
 Carolyn: On turhauttavaa kun en löydä enää johtolankoja elämästäni. Tiedän vain vanhempieni sukunimen. Hare
 
Carolyn: *Pysähtyy yhtäkkiä* Mitä ihmettä???
 

 Carolyn: Mikä tämä paikka oikein on? Täällä on jotenkin karmivaa...
 Carolyn: *Pysähtyy lähimmän kivipaaden viereen* Hei tässähän lukee jotain *lukee* Sophia Hare 1936- *keskeytää lukemisen* Tuo sukunimi, sehän, sehän on sama kuin minulla!
 
Carolyn: *nousee hätkähtäen seisomaan* Mitähän tuossa lukee?

Carolyn: *tukahtuneesti* Ei, ei voi olla 

Carolyn: He siis todella ovat kuolleet, ja mikä pahinta, myös minä olen kuollut, eli olenko minä siis haamu?? *nyyhkyttää*

?: Ei et sinä ole haamu. Sinussa on liikaa elinvoimaa. Tuossa haudassa on vain kaksi ruumista. Niiden neljän sinne kuuluvan sijasta...

Carolyn: Mi-miten sinä voit tietää sen? Ja kuka olet??

?: Minä vain tiedän sen. En nimittäin ole itsekkään täysin elinvoimainen.
 
Carolyn: *ymmällään* Oletko sinä sitten haamu? Et sinä kyllä siltä näytä

?: Ei, en ole haamu. Enkä täysin eläväkään. Mitä minä oikein selitän?

?: Mutta nyt. Hyvästi

?: Katoaa
 
~ The End, of this part ~

Jatkoakin on jälleen luvassa...
 
 
 
Pupu & Kaksi palleroa