sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vastaukset kysymyksiinne

Noniin, nyt onkin aika vastailla teidän laittamiinne kysymyksiin (Ja vain yhden päivän myöhässä). En hölise nyt enempää, vaan päästän nuket ääneen.

Leah
Kuinka tutustuit muihin nukkeihin?
Leah: Faithiin tutustuin sattuman kautta, Tsukin satuin löytämään metsästä, pikkuinen oli eksynyt perheestään nwn
Tsuki: En ole pikkuinen!!!
Leah: Karen tutustui ensin Faithiin ja sitten muutti meiille, jolloin muut näimme hänet. Js Carolynin me tavallaan pelastimme.
 
Oletko joskus menettänyt jotain sinulle tärkeää?
Leah: No, tavallaan olen. *mutisee* Taisin vähäniinkuin onnistua kadottamaan onnellisuuteni, olen kuitenkin jo pää osin löytänyt sen takaisin".
 
Omistatko jotain erikoisvoimia?
Leah: Jos kykyni hengittää veden alla lasketaan, niin kyllä.
 
Oletko kätevä käsistäsi?
Leah: Kyllä minä nyt jotain osaan, mutta olen parempi leipomisessa, kuin käsitöissä.
 
Mikä on ollut lempiuintiretkesi?
Leah: Niitä on monia, mutta pääosin ne ovat suosikkejani jotka teen auringonlaskun aikaan. Myös rauhallisuus on silloin tärkeää.
 
Mitä vanhemmillesi kuuluu?
Leah: *epämääräistä mutinaa* "Kaipa niille ihan hyvää..." *ei ole käynyt vanhempiensa luona aikoihin*
 
Onko merimaailma turvallisempi vai vaarallisempi kuin tämä pinnalla oleva?
Leah: "Toista ei voi sanoa turvallisemmaksi kuin toinen. Täällä voit jäädä auton alle tai hukkua, mutta siellä voit jäädä hain kitaan tai tukehtua meren saasteisiin... Emme ole vieläkään saaneet noita ongelmia kuriin, vaikka yritystä on...
 ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
 
Faith
Pelkäätkö mitään?
Faith: Enn
Tsuki: Ai mitään hämähäkkien, veden, korkeidenpai
Faith:*keskeyttää* En, johan minä sanoin! Turpa tukkoon riiviö.
 
Oletko koskaan pudonnut puusta?
Faith: No en, miksi minä edes kiipeäisin puuhun?
 
Omistatko jotain erikoisvoimia?
Faith: En sen lisäksi, että saan sähkön kulkemaan sisälläni.
 
Jos saisit suunnitella unelmiesi vaatekappaleen, millainen se olisi?
Faith: Se olisi musta, lyhyt, ehkä vähän glitterinen... *alkaa haaveilla*
 
Pidätkö elokuvista?
Faith: Tietty, kukapa ei?
 
Paljonko sähköä tarvitset päivittäin, että jaksat kunnolla menot ja meiningit?
Faith: Aika paljon jtn. 10-20 volttia.
Tsuki: Eli niin paljon, ettei kannata koskea Faithin johtopiuhasysteemeihin, kun ne on päällä. Testattu on...
 
Mikä on lempivärisi?
Faith: Musta, violetti, sekä harmaa
 
Onko kesä lempivuodenaikasi, miksi?
Faith: Kai se on, ainoa vuodenaika, jolloin ei tarvitse palella. Mutta silloin on ötököitä, yöks.
 
Mikä kesässä on parasta?
Faith: Kaipa se että on lämmintä.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Tsuki
Uskotko yksisarvisiin?
Tsuki: Tietty uskon! Niitähän on kaikkialla
 
Oletko joutunut joskus kiipeliin?
Tsuki: Odottakaas kun mietin. Oli se kerta kun tipuin puusta. Ja se kun tipuin järveen, ja se kun olin jumissa lumihangessa, se kun eksyin pensaaseen, kadotin kynät kukkapenkiin... Eli en ole.
 
Omistatko jotain erikois voimia?
Tsuki: Enn
 
Oletko kätevä käsistäsi?
Tsuki: No, osaan piirtää.
Faith: Etkä sitten muuta.
 
Oletko taiteillut jotain viimeaikoina?
Tsuki: joo, vähän sitä sun tätä.
 
Kuinka nopea olet juoksemaan?
Tsuki: Toooosi nopea, olen voittanut kilpailunkin.
Faith: Ai etanaa ja kilpikonnaa vastaan?
Tsuki: No En! Faith kiusaa...
 
Montako sisarusta sinulla on?
Tsuki: Monta! Ainakin kaksi siskoa seitsemän veljeä. Mutta minä olen nuorin! *möks*
 ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
 
Karen
Mitä mieltä olet muista nukeista?
Karen: Ihan mukaviahan nuo.
 
Mikä on hiustesi salaisuus?
Karen: Taikuus.
 
Omistatko jotain erikoisvoimia?
Karen: Todellakin! Osaan nimittäin taikoa, eli omistan taika voimat. Muutta niiden käyttäminen on vielä vähän niin ja näin...
 
Oletko kätevä käsistäsi?
Karen: Voin suoraan myöntää että en, ei se ole mikään salaisuus. Neulat vain eivät oikein pysy käsissäni...
 
Pystytkö taikomaan kanin hatusta?
Karen: kyllä varmaan, jos löytäisin sopivan loitsun
Tsuki: Näytä! Näytä!
Karen: En nyt kuule lähde sinulle loitsuja metsästämään.
 
Montako loitsua osaat?
Karen: Jotain parikymmentä, opintoni jäivät kesken kun sinkouduin tänne.
 
Onko sinulla loitsua, jolla saisit tästä kesästä sopivan lämpöisen? On turhankin viileää tällä viikolla :(
Karen: Vai että viileää? Minusta tänne suorastaan läkähtyy. Mutta kyllähän minulla joku sellainen loitsu taitaa olla olemassa...
 
Mikä on lempi värisi?
Karen: Violetti
 
Onko kesä lempivuodenaikasi, miksi?
Karen: Ei ole, on liian kuuma ja hyönteiset häiritsevät keskittymistäni. Ukkoset ovat kyllä kivoja.
 
Mikä kesällä on parasta?
Karen: Se, kun ukkostaa
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨ 
 
Carolyn
Asutko muiden kanssa?
Carolyn: En, vaan omassa pikku huoneessani. Sinne voit kurkistaa tästä.
 
Pidätkö käsitöistä?
Carolyn: jep
 
Omistatko jotain erikoisvoimia?
Carolyn: En, ellei erityisen huonoa muistia lasketa.
 
Oletko kätevä käsistäsi?
Carolyn: Olen
 
Osaatko laulaa?
Carolyn: En mitenkään loistavasti, mutta kyllä jotenkin.
 
Mikä on lempivuodenaikasi?
Carolyn: Kevät ja kesä
 
Toivoisitko toista pullip-ystävää, vai onko toisten nukkejen seura tarpeeksi mukavaa?
Carolyn: Tietty omanlainen ystävä olisi ihana. *vetoava katse*
Bunny: joo, joo saat kyllä omanlaisesi ystävän, mutta en tiedä milloin.
Carolyn: jee!!!
 
Mikä on lempi värisi?
Carolyn: Ää, en osaa sanoa vain yhtä. Kaikki pastellivärit ovat lemppareitani nwn
 
Onko kesä lempivuodenaikasi, miksi?
Carolyn: On, kun silloin on lämmintä, kukat kukkii, voi pukeutua söpöihin kesämekkoihin...
 
Mikä kesällä on parasta?
Carolyn: Edellisessä luetellut asiat.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨ 
 
Bunny
Kuka nukeista on suosikkisi?
Bunny: Tällä hetkellä Carolyn <3
 
Mistä sait idean bloggaamiseen?
Bunny: Luin ihania blogeja, ja niistä sain idean perustaa blogi. Olin jo ennen tämän blogin tekoa kuvaillut nukkejani jonkun verran ja ommellut niille vaatteita.
 
Oletko kätevä käsistäsi?
Bunny: Olen aika. Ompelen lähes kaikki nukkejeni vaatteet itse.
 
Minkä ikäisenä aloit tykkäämään Monster High:sta?
Bunny: jossain kymmenen-ykstoistavuotiaana? Kuitenkin niihin aikoihin, kun ekat Basicit tuli Suomeen.
 
Kauanko olet nukkeilut?
Bunny: Se riippuu siitä mistä se lasketaan. Jos siitä kun sain ensimmäisen nukkeni, olen nukkeilut kohta kaksi vuotta (Faith ja Leah saapui elokuussa 2012). Jos sitä milloin olen kuvaillut nukkejani, niin puoli vuotta, jos siitä milloin tämä blogi perustettiin niin neljä kuukautta.

Mitkä ovat tämän hetken nukkesuunnitelmasi?
Bunny: No ensin aion hommat Carolynille obitsun ja kenkiä ja sitten varmaan jonkun toisen pulkeroisen, sille olisi hahmokin jo selvillä... MH tai EA nukkeja en aio enää hankkia, vaan keskityn pullip-perheen nukkeihin

Kolme hyvää ja yksi huono puoli kaikista nukeistasi.
Leah:
+kivat hiukset, kivoja vaatteita, evät
-hiuksissa on harmillisia kaljumpia kohtia, joista on lähtenyt hiuksia.
Faith:
+pidän kasvoista, persoonallinen luonne, kivoja vaatteita
-jalkojen nivelet hurjan löysät :(
Tsuki: monipuoliset kuvausmahdollisuudet, söpö ilme, huvittava luonne
- otsahiukset tuppaa sojottamaan
Karen:
+ ihanat hiukset, menneisyys, faceup
- vähän vaatteita
Carolyn:
+ ihana peruukki, suloinen faceup, Carolynista saa aikaan hyvän kuvatarinan.
- stock kroppa natisee ja on jäykkä

Oletko jo syönyt kesän ensimmäisen jäätelön?
Bunny: joo, montakin

Mitä mieltä olet uusista MH nukeista? (Freaky Fushion yms.)
Bunny: Kivojahan nuo ovat, osa vähän yliampuvia muttaah... Olen vähän pettynyt MH vaatteisiin, ovat nykyään vähän tylsiä :(

Jos joku nukeistasi aloittaisi uuden räväkän harrastuksen kuka se olisi ja mikä harrastus olisi kyseessä?
Bunny: Se olisi luultavasti Tsuki joka aloittasi joko jalkapallon, laskettelun tai sirkustaiteilun. Jostain syystä en ole yllättynyt...

Milloin sait Karen-nukkesi?
Bunny: vähän päälle kuukausi sitten

Kustomoitko nukkejasi itse?
Bunny: En suuremmin. Mitä nyt kynsilakkoja, hiusten laittoa yms. Carolynille tosin olen vaihtanut ripset, suoristanut peruukin ja tulen laittamaan obitsun.

Kuinka kauan olet nukkeillut?
Bunny: vastaus löytyy ylempää^^

Mikä/mitkä nuket ovat ostoslistallasi?
Pullip:
Classical Alice
Classical white rabbit
Merl
Kiyomi
Dal:
Classical alice
Heiwa

Suosikki nukkesi omistasi?
Tähänkin löytyy vastaus ylempää

Onko joku MH-sarja ylitse muiden?
Bunny: Sweet screams taitaa olla

Mitä vihaat eniten maailmassa?
Bunny: Hankala kysymys. Oikeastaan en vihaa mitään, on ainoastaan asioita joita inhoan. Niitä on mm. saasteet, kaikenlainen kiusaaminen, ötökät (joo XD) ja muut sellaiset

Mitä fanitat eniten maailmassa?
Bunny: En oikeastaan Fanita mitään, ehkä muita nukkeilijoita ja ihmisiä jotka uskaltavat olla oma itsensä.

Mikä on suurin toiveesi?
Bunny: En taida omistaa sellaista, mutta onnellisuus

Kuinka vanhaksi aiot jatkaa nukkeilua?
Bunny: En ole varma, mutta ainakin bielä muutaman vuoden, olen nyt siis 12, täytän 13.

-----------------------------------------------------

Huh, siinäpä ne oli. Oli aika kirjoittaminen. Kiitos kaikille kysymyksiä esittäneille.


Kommentteja toivoen:
Pupu & Nuket
 
 
 
 
 
 

5 kommenttia:

  1. Kiitos vastauksista, tätä oli mukava lukea! ^_^

    VastaaPoista
  2. Hyvin selkeä.


    Ykisi kirjoitus virhekkin oli .
    No ei se haittaa.
    Mukava oli lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain yksi k-virhe, ihme! On niitä varmaan enemmänkin, muttaah...

      ja kiitti

      Poista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡