sunnuntai 22. helmikuuta 2015

One year, many good moments

Yksi vuosi.
50 lukijaa.
6 nukkea.
89 postausta.
9 239 katselukertaa.

Tosiaan. Noin vuosi sitten, sunnuntaina 16.2.2014 tein tämän blogin, ja julkaisin ensimmäisen postaukseni, (johon pääset tästä) jossa luki näin:

''Tervetuloa!!

Hei, ja tervetuloa Monster Styleen!! kyseessä on 01 syntyneen tytön MH-blogi. Luvassa on mm. shootteja, kuvatarinoita ja mahdollisesti myös tutoja vaatteiden ompeluun liittyen. Yritän postailla 1-3 kertaa viikossa. Ehdotuksia postauksiin saa laittaa, ideat ovat aina tarpeen. Toivon että eksyt tänne vielä uudestaankin :)''

Ettäh. Blogini siis aloitti nimellä Monster Style, monsteri blogina siis. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Tarkemmin nukkevuoteeni voi kurkistaa tästä postauksesta missä syvennyin vuoteen 2014 vähän tarkemmin, enkä nyt rupea samoja asioita muistelemaan.

Tämän kunniaksi ajattelin kuvat kaikkia tämän blogin puolella pyörineitä nukkejani, joten tässä, saapumisjärjestyksessä, olkaa hyvät:

Leah



IMG_1263
Leah on siis ensimmäinen Monsterini, jonka sain 11-vuotis syntymäpäivälahjaksi, on siis ollut täällä jo melko pitkään.

IMG_1264

IMG_1267

IMG_1268

 
 Faith 
 

IMG_1244
Faith tuli taloon toisena, samojen synttäreiden aikaan kuin Leahkin, mutta pari päivää myöhemmin.
 
IMG_1247

IMG_1246

IMG_1245

Tsuki

IMG_1255
Tsukin ostin itse hmm... lokakuussa 2013? En nyt ihan varma ole, mutta joskus silloin nyt kumminkin...
 ( Tsuki muuten vietti viimeiset puoli vuotta makoilemalla alasti vaatehuoneen hyllyllä kun muut seisoskelivat nätisti ständeissään huoneessani. Epäreilua tai jotain?)
 

IMG_1261

IMG_1260

IMG_1262

Karen
 
IMG_1251
Karen tuli toukokuussa 2014 arpajaisvoittona eräästä blogista ja no, on melko vähän täällä näkynyt, ehkä vain viidessä postauksessa (ehh, hups...)

IMG_1249

IMG_1250

IMG_1248

IMG_1253
 
Carolyn

IMG_1227
Carolyn tupsahti tänne myös toukokuussa ensimmäisenä pullippina, pitkän haaveilun jälkeen
 

IMG_1229

IMG_1234

IMG_1235

IMG_1237
 
IMG_1236

IMG_1239

IMG_1243 

Luna
 
IMG_1209
Luna tuli tänne syyskuussa synttäreideni jälkiseurauksena

IMG_1214

IMG_1216

IMG_1217

IMG_1220

IMG_1221 

IMG_1223 

IMG_1224

Well, tässäpä tämä minun nukkeporukkani nyt olikin. Ja nyt pienenä yllätyksenä loppuun:


Kysymyspostaus!

Saatte siis kysellä nukeiltani mitä tahansa ja minulta melkein mitätä vain. Eikun vain kommenttia tuohon alle. Kaikilta nukeiltani saa kysellä ja aikaa on Sunnuntaihin 22.3 asti! Eikun vain kyselemään!



Mitä muuten piditte postauksesta? Kuka on suosikkisi? Kenestä oli parhaat kuvat? Ketä haluatte nähdä seuraavaksi?


Bunny & Nuket

7 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia ja tosi kiva postaus! Mun lemppari on kyllä Carolyn. Ja sitten kysymyksiä:
    Carolyn: Mikä on lempivärisi?
    Mikä on lempi eläimesi?
    Entä mikä on kaunein asia minkä olet ikinä nähnyt?

    Luna:Mikä on lempi juomasi?
    Onko pellet pelottavia?
    Onko joulupukki olemassa?

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! :33 Kysymyksiä:

    Carolyn: Mistä asiasta maailmassa pidät eniten? :)
    Lempipaikkasi?
    Luetko mieluummin rakkaus- vai huumorikirjoja?

    Luna: Minkä eläin olisit, jos saisit olla mikä tahansa?
    Lempipaikkasi?
    Lempiruokasi?

    VastaaPoista
  3. monstereille:
    Miten viihdytte toistenne seurassa?
    pidättekö kaakaosta?
    oletteko tutustuneet Carolyniin ja Lunaan?

    karenille:
    Vaikutat salaperäiseltä. onko sinulla salaisisuus?

    Bunnygirlille:
    miten innostuit nukkeilusta?
    jos saisit juuri nyt minkä tahansa nuken, mutta sinun pitäisi vaihtaa se johonkin nykyisisistä nukeistasi, tekisitkö sen? Ja jos tekisit, kenet vaihtaisit? :D

    VastaaPoista
  4. Lunasta sait aivan ihania kuvia! Ja ofc muitakin neideistä! ♥
    No sit ne kysymykset:

    Kaikille nukeille:
    -Muuttaisitko meille?
    -Miten oot noin täydellinen?
    -Onko Bunny hyvä omistaja?

    Bunnygirlille:
    -Lellikkinukkesi?
    -MH, EAH vai Pullip?
    -Tämä on ryöstö! Nuket tänne! (tuohon vastaus)

    VastaaPoista
  5. Carolyn :Lempi tavarasi ?
    Bunnygirlille: Kuinka paljon Carolynin tavaroista on ostettu , saatu tai voitettu?
    Ps:Blogisi on fantastinen!:)

    VastaaPoista
  6. Jos nukkesi olisivat kankaita, mitä he olisivat?

    VastaaPoista
  7. Kaikille nukeille:
    Kenen kanssa viihdyt parhaiten?
    Lempi ruoka?
    Minkä ikäinen olet Bunnylle💗
    💞🥰😘🥳
    Lempi väri?
    Lempi eläin?

    VastaaPoista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡