What happened?

 

Heissan kaikki ihanat siellä ruudun takana!

 

Vihdoin ja viimein saatte tietää sen, mitä Carolynin ja Lunan menneisyydessä oikein tapahtui, luvassa valtava määrä kuvia ja tekstiä, joten mennääs itse asiaan!

Edellinen osa muistinvirkistykseksi

Puhuu
Ajattelee
*Tekee*
Sekalainainen ei niin vakava mitenkään mihinkään liittymätön välikommentti

 Painottaa

 



***

Carolyn: Noniin, nyt minä kysyn, pystyn kyllä tähän, se on vain siskoni... Ja tahdon kuulla totuuden

Carolyn: Luna...

Luna: Niin?

Carolyn: *Istahtaa viltin reunalle*

Luna: Mitä nyt? Donitsit ovat sitten minun

Carolyn: Sitä minä vain, että mitä silloin tapahtui?

Luna: Tiesin, että tämä päivä tulisi. Hyvä on, minä kerron, mutta varaudu, tarina ei ole mitenkään turhan kevyttä kuunneltavaa.

Carolyn: Ymmärrän, minä kuuntelen.

Silloin oli kaunis päivä, laineet liplattivat aurinko paistoi täydeltä taivaalta.

Isä oli saanut päähänsä, että olisi täydellinen päivä lähteä testaamaan hänen uutta purjevenettään. Sinä olit aivan innoissasi, ja halusit pukea päälle uuden mekkosi.

Isoisäkin oli paikalla katsomassa lähtöämme, hän otti meista myös kuvan, jonka myöhemmin luulin jääneen viimeiseksi kuvaksi sinusta. 

Pidimme toisiamme kädestä kun nousimme laivaan, sinä suorastaan hypit innosta. Alkumatka sujuikin hyvin, 

kunnes auringon eteen alkoi kerääntyä tummia pilviä, jotka peittivät taivaan.

Tuulikin voimistui, isä alkoi säntäillä ympäri laivaa, silloin ajattelin, että kyllä isä saa pelastettua meidät, hänhän oli taitava merimies.

Aallot kuitenkin nousivat yhä korkeammalle ja korkeammalle, laiva keinui entistä enemmän, me, sinä ja minä, tarrauduimme mastoon kaikin voimin.

Hetken, tai ikuisuuden, en tiedä, päästä vedestä kuului molskahdus, katsoimme toisiamme ihmeissämme, mikä se oikein oli? Äidin riipivä huuto kuitenkin paljasti, mikä oli aiheuttanut loiskahduksen, isä. Äiti syöksähti reunalle, ja loiskahti veteen aikomuksenaan pelastaa isä.

Me odotimme, äitiä ei kuitenkaan kuulunut. Aloin ymmärtää, että hänkin oli mennyt. Olimme kahdestaan.

Kova tuulenpuuska heilautti paattia, ja seuraavassa hetkessä huomasin otteesi irtoavan. Yritin saada sinusta otteen, irroittamatta otetta kuitenkaan mastosta. En kuitenkaan saanut sinusta otetta, ja näin sinunkin vajoavan syvyyksiin. Olin yksin vajoavassa laivassa, yrittäen pitää kiinni.

Lopulta rantauduin, en tiedä kuinka kauan olin ajelehtinut, tunteja, päiviä vai kuukausia? 

Palasin kotiin, joka oli vaipunut täydelliseen hiljaisuuteen, minäkin viihdyin paremmin metsässä sen ympärillä.

Aloin pukeutua vain mustaan, sillä mielenikin tuntui olevan vain yhtä mustuutta ja epätoivoisia ajatuksia.

Äidin ja isän ruumiit löydettiin, sinua taas ei ollut löydetty. Hautajaisissa oli vain vähän ihmisiä, vain kaikkein läheisimmät. Hautapaasiin kaiverrettiin myös sinun nimesi, se tuntui yksinkertaisimmalta vahtoehdolta. Toivoin, että siinä lukisi myös minun nimeni, sillä tunsin itseni varsin kuolleeksi.

Oli päiviä, joina istuin jyrkänteen reunalla, ja mietin mitä tuntuisi hypätä, irroittaa otteensa tästä maailmasta.

Joskus vain itkin ja toivoin mahdottoman muuttuvan mahdolliseksi.

Saatoin myös vain maata sammaleella ja olla ajattelematta mitään tekemättä mitään, silloin minulla meni erityisen huonosti, en vain jaksanut.

En kuitenkaan koskaan päästänyt irti, sillä ajattelin miten surulliseksi sinä olisit tullut, jos olisin tehnyt niin.

Sinä päivänä, kun näin sinut ensimmäisen kerran ja kerroit nimesi, en ensin uskonut sen olevan oikeasti sinä. Muuttettuani luoksesi ja kerrottuani sinulle meisttä, olin jälleen onnellinen. Jätin kertomatta kuitenkin yhden pienen asian. Olen nimittäin sisaresi kaikessa muussa, paitsi veressä, minut nimittäin adoptoitiin perheeseesi jo ennen syntymääsi, he olivat minulle siis ainoat vanhemmat jotka muistan.

Ja sen pituinen se.

Luna: *Katsoo Carolynia hiljaa*

Carolyn: *räpsäyttää silmänsä auki* Kiitos Luna, kiitos, *ääni tärähtää* kun kerroit kaiken, se merkitsee minulle todella paljon.

Luna: *hymy*

Luna: Haluatko donitsin?

Carolyn: Juup *ottaa donitsin*
Carolyn: Etkö sinä juuri kieltänyt minua ottamasta?
Luna: Silloin en tiennyt joutuvani paljastamaan järkyttäviä asioita.



~The End~



Huhhuijaa, olipa siinäkin kirjoittaminen, kertokaahan toki mielipiteitänne :)



Bunny & Nuket